tiistai 13. tammikuuta 2015

Viikonlopun kuulumiset!


Moikka! Nyt on aika kertoa viikonlopun tulokset, ihmeellisempää menestystä ei tullut, mutta hyvä seura, ihanat koirat & ihmiset, niitä ei voita mikään!

Niinkuin jo kerroinkin, olin lauantaina Kajaanissa. Sinne suuntasimme äitini (ja Aavan..) kera, viideltä aamuyöstä. Oli todella huono keli, joten olimme vähän jäljessä aikataulustamme. Matka kesti vajaa viisi tuntia, se tuntui ikuisuudelta! Oli todella kylmä, ja tuiskutti paljon. Olin perjantai-iltana pakannut auton valmiiksi, ainahan mä sanon että tällä kertaa ihan vähän vain tavaraa, mutta jostain kumman syystä automme pursusi tavara määrää jälleen, tälläkin kertaa. ;)
Kun olimme perillä, yritimme mahdollisimman äkkiä pakata tavarat, koska parkkipaikalta halliin oli aikamoinen matka.
Kun pääsimme halliin sisälle (kyseessä pallohalli), mieleeni pullahti kysymys: "Onko täällä oikeasti kylmempi kuin ulkona?" Halli oli jäätävä, enkä edes liioittele.
Kaikki sanoivat, että siellä on kylmä, mutta en mä nyt uskonut että siellä noin kylmä voisi olla! Mulla oli päällä jakku, joka yletti kyynärpäihin, ja suorat mustat housut. Arvatkaa kahdesti, palelinko? KYLLÄ. Tutisin vielä monta tuntia sen jälkeen!
Selitykset sikseen, ja tuloksiin!
Fieldeillä oli tuomarina Tiina Taulos. Juniori narttuja oli kolme, Aava, ja sen kaksi siskoa. Helmi & Taiga. Aava oli ensimmäisenä kehässä. Haluaisin nähdä mun ilmeen siinä kehän aikana! Aava ei paljon säästellyt, se näytti kaikki temppunsa, joka ikisen. Se halusi näyttää kaikille, miten olla tyhmä. Hahhah, siinä se onnistui! Sillä oli varmaan niin voittaja-fiilis sen kehän jälkeen. Se kyllä seisoi todella hienosti, ei puhuta liikkeistä. Heh.
Aava sai tosiaan EH:n, ja oli luokassaan lopuksi toinen, häviten Helmi siskolleen.
Arvostelu oli ihan jees. Aava oli mukana myös kasvattaja-luokassa, jäimme kasviksessa toiseksi. 
Tässä meidän kasvis. Aava ihan perällä.
Lähdimme heti kehän loputtua ajamaan Pieksämäelle, kun menin mummille yöksi. Olimme seitsemän aikoihin illalla siellä. Ja lähdin suoraan siistimään vielä Viiviä Lahtea varten :)
Siistin Viivin korvat, ja tassut. Pakkasimme Viivin tavarat, ja laitoimme auton valmiiksi. Opetin hieman kameran käyttöä Viivin omistajille, ja otimme vähän kuvia.
Kello tuli jo kymmenen, kunnes lähdin mummille, ja suihkun kautta nukkumaan, ah.


Viivi siistinnän jälkeen.
Aamulla herätyskello soi kuudelta. Söin vähän aamupalaa, ja rupesin pakkailemaan tavaroita kasaan. Lähdimme seitsemältä Pieksämäeltä. Luojalle kiitos, ilma oli suht. hyvä!
Lahteen ajoimme n. 3tuntia. Kun olimme perillä, pakkasimme tavarat, ja lähdimme kävelemään parkkipaikoilta messukeskukselle. :)
Harjailin Viiviä, ja kastelin sen turkin aika märäksi.
Esitin ennen Viivin kehää Australianpaimenkoira "Maya":n, joka oli hienosti ERI4, kivalla arvostelulla.
Kävin sen jälkeen moikkaamassa tuttuja, ja aikahan kuluikin jutellessa nopeasti, ja pian Viivin vuoro oli mennä kehään. Tuomarina oli Paula Rekiranta. Viivi sai erinomaisen, ja olin todella tyytyväinen! Koska tuomari oli jakanut H-ERI välillä.
Sitten menimme taas kehään, ja Viivi sijoittui upeasti ERI 2, SA:lla! Olin aivan ällikällä, narttuja oli niin paljon!
Sitten tuli parasnarttu- kehän aika. Kehä oli täynnä pieniä namipaloja, jotka olivat Viivin mieleen. ARGH. Viivi tippui viimeisenä pois, ja se vähän harmitti, mutta olin kuitenkin todella tyytyväinen :) ERI2 SA PN- oli siis tuloksemme.


Viivi ennen kehää.




Kun kehät olivat ohi, aloimme kasaamaan tavaroita kasaan. Olin ilmottautunut junior handleriin, mutta pahoinvoinnin ja väsymyksen takia peruin osallistumiseni.
Aloitimme siis kotimatkan! Kävimme syömässä Heinolassa. Olin kotona kuuden aikoihin, olin huippu väsynyt, joten en kauaa jaksanut olla enää heräillä, niimpä suihku ja sänky kutsui!
Kiitos, jos jaksoit lukea loppuun! Tässä vielä pari kuvaa. Mukavaa viikkoa!
PN-kehässä




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!